Kartta - Ouro Preto

Ouro Preto
Ouro Preto (’musta kulta’) on kaupunki Brasilian Minas Geraisin osavaltiossa. Kaupungissa on arviolta 74 356 asukasta (vuonna 2016) ja sen pinta-ala on noin 1 245,9 neliökilometriä. Ouro Preto on entinen siirtomaa-ajan kaivoskaupunki, joka on valittu UNESCOn maailmanperintökohteeksi barokkiarkkitehtuurinsa ansiosta.

1600-luvun lopussa perustettu Ouro Preto oli Brasilian kultaryntäyksen keskipisteitä 1700-luvulla.

Ouro Preto on säilyttänyt hyvin siirtomaa-aikaisen asunsa. Kaupungista löytyy vain vähän merkkejä nykyaikaisesta kaupunkiasutuksesta. Kullalla koristellut kirkot ja brasilialaisen arkkitehdin ja kuvanveistäjän Aleijadinhon työt tekivät kaupungista kuuluisan matkailukohteen. Ouro Preton taide olikin siirtomaa-ajalla kehittynyt ja siellä vaikuttivat Aleijadinhon lisäksi muiden muassa taidemaalari Mestre Athayde, Lobo de Mesquitan säveltäjäperhe ja runoilija Thomas Gonzaga.

Vuonna 1789 Ouro Pretosta käynnistyi niin sanottu Inconfidência Mineira -liike, jonka tarkoituksena oli muodostaa Brasilian tasavalta ja irtautua emämaasta Portugalista. Vuonna 1876 kaupunkiin perustettiin Escola de Minas (kaivostekniikkakoulu), joka asetti pohjan monille kaivosalan keksinnöille maassa. Ouro Preto oli osavaltionsa pääkaupunki vuodesta 1822 vuoteen 1897, jolloin pääkaupunki siirtyi Belo Horizonteen.

 
Kartta - Ouro Preto
Kartta
Google Earth - Kartta - Ouro Preto
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Ouro Preto
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Ouro Preto
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Ouro Preto
OpenStreetMap
Kartta - Ouro Preto - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Ouro Preto - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Ouro Preto - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Ouro Preto - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Ouro Preto - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Ouro Preto - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Ouro Preto - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Ouro Preto - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Ouro Preto - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Ouro Preto - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Brasilia
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
BRL Brasilian real (Brazilian real) R$ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Argentiina 
  •  Bolivia 
  •  Guyana 
  •  Kolumbia 
  •  Paraguay 
  •  Peru 
  •  Ranskan Guayana 
  •  Suriname 
  •  Uruguay 
  •  Venezuela